Ikkunaremontti Tuusula – Ikkunan äänieristys parani huomattavasti uusilla ikkunoilla: ”Ohikulkijoiden puhe ei enää kuulu sisälle kotiin

Tuusulassa asuva Laura perheineen havaitsi pian uuteen kotiin muutettuaan ikävän ongelman: sisälle kantautui huomattavasti melua kevyenliikenteenväylältä ja muusta ohi kulkevasta liikenteestä. Valoisa Ikkunoiden toteuttamalla ikkunaremontilla ikkunoiden äänieristys parani merkittävästi. 

”Ikkunoiden äänieristyksen taso on selvästi parempi kuin aikaisemmin. Nyt olohuoneen sohvalla istuessa ei enää tunnu siltä, että olisin vierestä kuuntelemassa ohikulkijoiden keskustelua. Ikkunaremonttimme sujui helposti ja vaivattomasti. Aikataulut pitivät,  kaikki hoitui hienosti ja asiakaspalvelu oli hyvää. Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.”

Ikkunoiden äänieristyksen parantamisen tarve ilmeni pian muuton jälkeen

 Laura perheineen muutti Tuusulan rauhalliselle pientaloalueelle keväällä 2024. Pian muuton jälkeen he huomasivat, että ulkoa kuuluvat äänet kantautuvat voimakkaina erityisesti olohuoneeseen 

”Talomme sijaitsee aivan tien vieressä, ja olohuoneen isot ikkunat ovat tielle päin. Iltaisin sohvalla istuessa aloimme kiinnittää huomiota siihen, että liikenteen suhina ja  ohikulkijoiden puhekin kuuluu sisälle selvästi”,  Laura kuvailee.

Aikaisemmin kerrostalossa asunut perhe osasi toki odottaa, että paritalosssa liikenteen äänet kuuluvat sisälle enemmän.  Silti ikkunoiden äänieristyksen  heikko taso yllätti, varsinkin kun kyseessä on uusi asuinalue.

”Talomme on rakennettu 2019, joten huono äänieristys ei johtunut ikkunoiden iästä. Melko pian selvisi, että alakerran kiinteiden ikkunoiden vaihto avattaviin ikkunoihn saattaisi parantaa äänieristystä”, Laura kertoo.

Päätös ikkunaremonttiin ryhtymisestä syntyikin sitten nopeasti.

Onneksi päätös ikkunaremontista tehtiin, koska ikkunaremontti ei ole suuritöinen. “Onneksi päätimme ryhtyä tähän. Uusien, avattavien ikkunoiden myötä äänieristyksen taso parani huomattavasti,” Laura toteaa tyytyväisenä.

”Meidän kokemuksemme mukaan myös uudessa talossa ikkunaremontti voi olla kannattava investointi.  Kiinteiden ikkunoiden vaihtaminen avattaviin paransi huomattavasti ikkunoiden äänieristystä. Samalla myös ikkunoiden energiatehokkuus parani.”


Ikkunan äänieristys Valoisa Ikkunoilta – hinta-laatusuhde ja ammattitaito vakuuttivat

Valoisa Ikkunoista Lauran perhe kiinnostui heti, kun päätös ikkunaremonttiin ryhtymisestä oli tehty.

”Halusimme kuitenkin kilpailuttaa remontin ja juttelimme muutaman eri toimittajan kanssa”, Laura kertoo ostoprosessista.

Tärkein kriteeri uusien ikkunoiden ja toimittajan valinnassa oli  tietenkin ikkunan äänieristys. Perhe halusi saada remontin tehtyä nopeasti, joten myös asennusaikataulu painoi vaakakupissa valintaa tehtäessä.

”Vertailuvaiheessa eri ikkunatoimittajat kävivät meillä kotona mittailemassa ja kartoittamassa nykytilannetta.  Totta kai valintaamme vaikutti myös se, miten myyjä toimi näissä asiakaspalvelutilanteissa”, Laura sanoo.

Ostopäätös syntyi Valoisa Ikkunoiden, Skaalan virallisen jälleenmyyjän, arviointikäynnin jälkeen nopeasti.

”Saimme heti selkeän aikataulun remontille ja hyvät perustelut eri ikkunavaihtoehdoille. Valoisa Ikkunoiden tarjouksessa myös hinta-laatusuhde oli hyvä, joten valinta oli selkeä”, Laura perustelee. 

Skaala-ikkunoiden hinta-laatusuhde ja Valoisa Ikkunoiden tarkat aikataulut ikkunaremontin etenemisestä sinetöivät ostopäätöksen

Lauran kodin ikkunaremontti eteni rivakasti, eikä yllätyksiä tullut

Tarjouksen hyväksymisen jälkeen Lauran perheen ikkunaremontti eteni nopeasti.

”Valoisa Ikkunoiden yhteyshenkilö tuli ottamaan mitat vanhoista ikkunoista.  Pian saimmekin tarkat aikataulut koko remontille: milloin uudet ikkunat toimitetaan pihalle ja milloin asentajat saapuvat. Meiltä itseltämme remontin aloittaminen ei vaatinut minkäänlaista panosta, vaan ammattilaiset ottivat kaiken vastuun projektin etenemisestä”, Laura kertoo iloisesti.

Ensimmäiset keskustelut remontista käytiin huhtikuussa ja toukokuun puolivälissä Laura perheineen pääsi jo nauttimaan uusien ikkunoiden tuomista hyödyistä. Itse asennustyö hoitui vain muutamassa tunnissa.

”Asentajat työskentelevät tosi nopeasti ja työn jälki on erittäin laadukasta”, Laura kiittelee.

Yhteensä Lauran perheen kotiin vaihdettiin alakertaan kuusi isoa avattavaa ikkunaa. Malliksi valikoitui Valoisa Ikkunoiden myyjän suosittelema kolmilasinen ikkuna, joka eristää hyvin ääntä

”Valoisa Ikkunoiden ammattilaiset hoitivat kaiken alusta loppuun juuri niin kuin olimme sopineet. Kokonaisuutena ikkunaremontti sujui meidän näkökulmastamme todella helposti ja vaivattomasti.”

Ikkunan äänieristyksen parantaminen lisää samalla myös kodin energiatehokkuutta

Kodin alakerran ikkunoiden vaihtaminen paremmin ääntä eristäviin malleihin toi mukanaan myös muita mieluisia hyötyjä.

”Muutama viikko ennen ikkunaremonttia sattuivat kovat helteet ja meillä alakerrassa ilmalämpöpumppu pauhasi täysiä, sillä olohuoneemme isoista ikkunoista aurinko porottaa koko päivän suoraan asuntoon. Kun uudet ikkunat oli asennettu, havahduimme siihen, ettei ilmalämpöpumppua ole tarvinnut hetkeen käyttää ollenkaan lämpimän sään jatkumisesta huolimatta. Ikkunoiden vaihtaminen vähensi selvästi viilennystarvetta ja on siten parantanut myös kotimme energiatehokkuutta”, Laura kertoo ilahtuneena.

Lauran kokemus ikkunaremontin vaikutuksesta kodin energiatehokkuuteen on tuttu myös monille muille asiakkaillemme, eikä ihme: Skaalan ikkunoiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomioita pohjoisen vaihteleviin olosuhteisiin.  Talvisin ikkunat pitävät lämmön sisällä ja kylmyyden ulkona sekä kesällä takaavat, että helle ei pääse lämmittämään asunnon huoneilmaa liikaa.

Esimerkiksi energiatehokkaimmalla Skaala Alfa -ikkunalla voit saavuttaa normitasoon verrattuna jopa 70 prosentin säästön kodin energiankulutuksessa.

Ikkunan äänieristyksen parantaminen yhteistyössä Valoisa Ikkunoiden kanssa oli hyvä valinta: ”Suosittelen ehdottomasti!”

Laura suosittelee ikkunaremonttia Valoisa Ikkunoiden kanssa kaikille, joilla on tarve parantaa ikkunoiden äänieristystä ja energiatehokkuutta.

”Kaikki sujui todella helposti ja ammattitaitoisesti alusta loppuun. Ikkunoiden vaihtaminen näin uuteen taloon on ehkä vähän poikkeuksellista, mutta remontti todellakin kannatti. Ikkunoiden äänieristys parani huomattavasti ja bonuksena saimme vielä parannusta kotimme energiatehokkuuteen. Lämmitys- ja viilennystarpeen pienemisen ansiosta uudet ikkunat maksavat itsensä nopeasti takaisin,” Laura summaa tyytyväisenä.

Uusissa Skaala-ikkunoissa ilahduttavat myös ikkunoiden väliin asennetut sälekaihtimet. Aiemmissa kiinteissä ikkunoissa kaihtimet olivat sisätilojen puolella.

”Näkymä olohuoneesta pysyy nyt huomattavasti siistimpänä, kun taaperomme ei pääse näpräämään sälekaihtimia solmuun”, Laura naurahtaa.

Kokonaisuutena Laura on Valoisa Ikkunoiden toteuttamaan remonttiin erittäin tyytyväinen.

”Ikkunaremontin jälkeen sohvalla istuessa olemme usein todenneet, että kyllä kannatti! Ikkunoiden äänieristystä parantamalla saimme kotiin lisää rauhaa.  Ulkoa kantautuviin ääniin ei enää kiinnitä huomiota.”

Jaa artikkeli:

Facebook
LinkedIn
WhatsApp
Email

Ilmainen mittatilauskäynti

Suomalaiset ovet ja ikkunat talosi mittojen mukaan!

Alue: *

Pyydä meidät mittatilauskäynnille veloituksetta
– täytä tiedot, niin olemme yhteydessä sinuun mittatilauskäynnin ajankohdasta.

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Ota yhteyttä meihin!

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta